Paint in the ass

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sähköä ilmassa

Tulipa tässä vaan mieleen tämänpäiväisestä teoriatunnista, jossa käsiteltiin jauhemaalausta ja siihen liittyvää sähköisesti tarttuvia maalijauheita.
Olin joskus KalevalaKorussa töissä lakkaamossa. Siellä homma hoitui niin, että ripustimme rasvanpoistossa ja tislatussa vedessä pestyt korut hiekkapuhallettuihin telineisiin roikkumaan, jotka upotettiin isoon altaaseen jossa oli jonkinlainen sekoitus lakkaa ja ilmeisesti vettä. Telineisiin laitettiin sähköpiuhat kiinni ja altaan kansi kiinni lakkauksen ajaksi. Eli lakka kiinnitettiin sähkön avulla.
Ja sekin yleissivistävä jonka luulisi oppivan jo mukulana, että isommalla kappaleella on isompi sähköisyys ja magneettikenttä kuin pienemmällä kappaleella? Siis meinaan sitä että jos vaikka se esim. autonvanne on sähköistetty ja siihen suihkuttaa pientä pölymäistä ainetta, niin ei mikään ihme että se tarttuu siihen.
Siitä sitten ajatus lähti laukkaamaan isompiin sfääreihin kuten planeettojen vetovoimiin ja myös pienten pölypallojen muodostumiseen sängyn alla. ;)
Sanokaa jos olen hullu tai ymmärtänyt jotain väärin. Sen tiedän että sähkö on sinistä ja se sattuu. :D

1 kommentti:

  1. Hauskaa pohdintaa! Saman asian ympärillä me jauhemaalauksen kanssa toimimme, eli sähkövarauksen ja maadoituksen.

    VastaaPoista